Yleiskaukosäädin on kodin viihdekeskuksen hallitsija

Alati digitalisoituvassa maailmassa erilaisten elektronisten laitteiden määrä kasvaa tasaista tahtia kuin itsekseen. Olipa kyse sitten älytelevisioista, pelikonsoleista, stereovahvistimista tai vaikkapa älyvalaisimista, erilaiset laitteet vaativat jonkinlaista kauko-ohjausta.

Laadukas yleiskaukosäädin hallitsee koko viihdekeskusta

Televisioiden, mediatoistinten ja äänentoistojärjestelmien mukana tulee yleensä omat kaukosäätimensä. Nämä on varta vasten tarkoitettu kyseisten laitteiden käyttöön, joten hallinta on yleensä verrattain helppoa. Samalla nämä yksittäiset kaukosäätimet ovat toiminnoiltaan melko rajoitettuja, eivätkä ne useimmiten toimi muiden laitteiden kanssa.

Kun kodin viihdekeskuksesta löytyy useita erilaisia kaukosäätimin hallittuja laitteita, kertyy erilaisia kaukosäätimiä helposti useampikin pöytää tai sohvanreunaa täyttämään.

Esimerkiksi kodissa, jossa on älytelevision lisäksi käytössä kotiteatterijärjestelmä, pelikonsoli, mediatoistin ja erillinen äänentoistojärjestelmä, on jo lähtökohtaisesti kolmesta neljään eri kaukosäädintä. Koska pelikonsoleissa kaukosäädintä ei mukana tule, sellaisen joutuu yleensä erikseen ostamaan.

Helpoin ja miellyttävin ratkaisu on satsata pätevään yleiskaukosäätimeen, jolla usean eri laitteen yhtäaikainen hallinta sujuu vaivatta.

Yleiskaukosäätimellä on paljon erilaisia käyttömahdollisuuksia

Laadukkaan yleiskaukosäätimen ominaisuuksiin lukeutuu mahdollisuus lisätä uusia laitteita nopeasti ilman vaivalloista ohjelmointia. Myös taustavalaistus on kätevä lisäominaisuus, jota osaa arvostaa etenkin hämärästi valaistussa huoneessa esimerkiksi elokuvaa katsoessa.

Yleiskaukosäätimistä löytyy valtavia eroja lähtien jo siitä kuinka montaa eri laitetta yksi kaukosäädin voi hallita. Halvimmissa perusmalleissa määrä rajoittuu yleensä neljään eri laitteeseen.

Monipuolisimmilla ominaisuuksilla varustetut yleiskaukosäätimet voivat hallita jopa toista kymmentä erilaista laitetta, aina kodin mediakeskuksesta älyvalaistukseen ja kodin muihin viihdelaitteisiin.

Jos esimerkiksi käytössä on useampi eri pelikonsoli, monipuolinen äänentoistojärjestelmä erillisellä vahvistimella ja television lisäksi erillinen videoprojektori, voi monipuolinen yleiskaukosäädin helpottaa viihde-elämyksiä tuntuvasti.

Logitech Harmony Elite on yleiskaukosäätimien luksusluokkaa

Logitech Harmony Elite on yleiskaukosäädin heille, jotka haluavat premium-luokan käyttökokemuksen. Harmony Elite yhdistää kodin viihde- ja älykotilaitteiden hallinnan tehokkaalla, mutta vaivattomalla tavalla.

Tyylikkäästi muotoiltu ja värikosketusnäytöllä varustettu Harmony Elite on intuitiivisen taianomainen kodin yleiskaukosäädin. Siinä on liikkeen tunnistavat taustavalaistut painikkeet ja se mahdollistaa yhden kosketuksen automaation. Enää ei tarvita sekalaista joukkoa eri sovelluksia ja kaukosäätimiä, sillä nyt voi nauttia rauhasta.

Harmony Elite -keskitin toimii yli 270 000 viihde- ja älykotilaitteen kanssa, joten laitteita voi hallita yhdellä kosketuksella välittömästi. Harmony Elite -keskitin toimii lähes kaikkien laitteiden kanssa aina televisioista ja digibokseista AV-vastaanottimiin ja suoratoistosoittimiin asti. Lisäksi se tukee esimerkiksi älyvalaisimia, -lukkoja ja -termostaatteja.

Logitech Harmony 650 on monipuolinen työkalu usealle laitteelle

Logitech Harmony 650 on monipuolinen yleiskaukosäädin, jolla hallitsee jopa kahdeksaa eri viihdelaitetta aina televisioista digivastaanottimiin ja stereoista mediasoittimiin. Värinäytöllä varustettu Harmony 650 on helposti muokattavissa ja nopea ottaa käyttöön.

Miellyttävän muotoilun, helpon hallittavuuden ja alati laajenevan laitetuen kanssa varustettu Harmony 650 on pätevä yleiskaukosäädin useimpiin koteihin ja tarpeisiin.

One for All Evolve 2 on edullinen vaihtoehto

One For All Evolve 2 -yleiskaukosäätimellä saa ohjattua kaikenmerkkiset ja malliset televisiot ja digiboksit. Evolve 2 -säätimessä on normaalia tehokkaampi infrapunalähetin, jonka ansiosta säätimellä ei tarvitse edes osoittaa laitteeseen päin. Säätimessä on myös erilliset painikkeet äly- ja 3D-televisioita varten.

Evolve 2 -kaukosäätimeen voidaan tarvittaessa opettaa toimintoja myös alkuperäisestä säätimestä. Säätimessä on myös Watch TV -toiminto, jolla saa yhden napin painalluksella television ja digiboksin päälle kerralla.

Lisää yleiskaukosäätimiä moneen eri tarpeeseen

Erilaisia yleiskaukosäätimiä löytyy Hintaseurannan sivuilta toista sataa erilaista. Niiden reaaliaikaista hintakehitystä ja saatavuutta voi seurata helposti sivuston kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *