Helsingin Kirjamessut käynnissä koko viikonlopun

Helsingin Kirjamessut ovat parhaillaan käynnissä ja jatkuvat aina sunnuntai-iltaan asti. Vuoden tärkeimmässä kirjatapahtumassa on lukematon määrä kiinnostavia kirjoja myynnissä, mutta ennen kaikkea se on kohtaamispaikka kirjailijoiden ja lukijoiden välillä. Lisäksi luvassa on monenlaisia lavatapahtumia ja paljon samanmielisiä harrastajia.

Tänä vuonna mukana on entistä enemmän  tietokirjallisuutta, esikoiskirjailijoita, runoutta ja kirjallisuutta hyvinvoinnista. Tämän lisäksi lapsille on varattu oma alueensa. Kaikkiaan Helsingin Kirjamessuilla on mukana 345 kustantajaa, kirjakauppaa ja antikvariaattia. Lisäksi paikan päällä on 42 kirjailijavierasta peräti 11 eri maasta.

Lisäksi satavuotias Suomi ja sen kirjallisuus on mukana vahvana teemana.

Da Vinci -koodin kirjoittanut Dan Brown messujen tähtivieraana

Tämänvuotisten messujen tähtivieraana nähdään amerikkalainen Dan Brown, joka on yksi tämän hetken suosituimpia kirjailijoita. Hänen tunnetuin romaaninsa Da Vinci -koodi on käännetty yli 50 kielelle ja sitä on myyty yli 80 miljoonaa kappaletta. Yhteensä Dan Brownin kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 200 miljoonaa kappaletta.

Tänä vuonna julkaistu Alku on tuttua ja laadukasta Dan Brownia. Hänen kenties nerokkaimmassa ja viihdyttävimmässä romaanissaan hän punoo aiemmista kirjoista tutuilla tavoilla jännittävän juonen, jossa yhdistyvät toisiinsa taidehistoria, kirjallisuus ja salaperäiset symbolit.

Kirjamessuilla vierailee pohjoismaisia dekkaristeja

Kirjamessuilla on myös useita pohjoismaisia ykkösdekkaristeja. Heistä arvostetuimpia on miljoonia kirjoja myynyt Arne Dahl. Muita tunnettuja dekkaristeja ovat norjalainen Samuel Bjørk, ruotsalainen Filip Alexanderson sekä tanskalaiset Lone Theils ja Jussi Adler-Olsen.

Arne Dahlin nopeatempoinen Rajamaat aloittaa Arne Dahlin uuden hyytävän rikosromaanisarjan. Rajamaat on myynyt Ruotsissa yli 100 000 kappaletta ja noussut Saksassa yli 150 000 kappaleen myyntilukuihin. Sen keskushenkilöinä ovat rikosylikonstaapeli Sam Berger ja turvallisuuspoliisin soluttautuja Molly Blom. 15-vuotias Ellen Savinger on ollut kadoksissa kolme viikkoa. Syrjäisen talon uumenista löytyvät jäljet ohjaavat oudon rikollisen jäljille. Tukholmalainen poliisi Sam Berger epäilee sarjamurhaajaa, mutta ilman ruumista on vaikea todistaa mitään. Miten salaperäinen pyöräilijänainen liittyy katoamiseen? Entä mitä salaisuuksia Bergerin omasta menneisyydestä löytyy – salaisuuksia, joita hän ei ole halunnut ajatella vuosikausiin?

arne dahl rajamaat

Suomi 100 on kirjamessuilla esillä myös sarjakuvana

Satavuotias Suomi on vahvasti esillä kirjamessuilla. Hieman poikkeuksellisen kulman tähän tuo Mauri Kunnaksen uusi suurteos Koiramäen Suomen historia. Se on henkistä jatkoa aiemmille vahvoille suomiteoksille Seitsemän koiraveljestä ja Koirien Kalevala.

Mikael Agricola, Juhana Herttuan hovi Turun linnassa, nuijasota, noitavainot, Viaporin rakentaminen, isoviha ja Tapani Löfving, hatut ja myssyt. Mauri Kunnas nostaa esiin merkittäviä hetkiä ja henkilöitä, mutta myös hupaisia pieniä tarinoita ja tavallisia ihmisiä, joiden kautta piirtyy kuva Suomen historian moninaisista vaiheista 1500-luvulta 1800-luvulle. Kunnas jos kuka tuntee historian ja osaa herättää sen henkiin tavalla, josta nauttivat kaikki lapsista aikuisiin.

Mauri Kunnaksen kirjoja on myyty lähes 10 miljoonaa kappaletta. Niitä on käännetty 35 kielelle ja julkaistu 36 maassa. Kirjoista kaikkein menestynein, Joulupukki, on käännetty 26 kielelle.

Hintaseurannassa yli 10 miljoonaa kirjaa

Hintaseurannasta löytyy yli kymmenen miljoonan kirjan valikoima! Mukana vertailussa on mm. kurssikirjat, oppikirjat, romaanit, tietokirjat, sanakirjat, elämäkerrat, elämäntapaoppaat sekä opaskirjat erilaisiin harrastuksiin.

Kirjamessut alkoivat torstaina ja jatkuvat sunnuntai-iltaan asti. Ne ovat perjantaina ja lauantaina avoinna klo 10-20 ja sunnuntaina klo 10-18. Lisätietoja messuista löytyy osoitteesta www.helsinginkirjamessut.fi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *