Pihan siistinä pitäminen ei ole koskaan ollut näin helppoa. Robottiruohonleikkuri ajaa nurmikon siistiksi sinun puolestasi samalla kun itse teet jotain mieluisempaa. Hintaseurannan laajasta Robottiruohonleikkuri valikoimasta löydät sopivan robottiruohonleikkurin kaiken kokoisille pihoille.
Robottiruohonleikkuri vai perinteinen ruohonleikkuri?
Vaikka perinteisen ruohonleikkurit ovatkin oivaa hyötyliikuntaa, ei robottiruohonleikkureiden kätevyyttä voi kieltää. Sinun tarvitsee vain asettaa aika ja leikkuualue, ja robottiruohonleikkuri hoitaa nurmikon leikkaamisen puolestasi. Robottiruohonleikkurin avulla säästät siis voimiasi ja aikaasi. Robottiruohonleikkurin voi myös asettaa leikkaamaan ruohon säännöllisesti, vaikka useamman kerran viikossa, eli pihasi on jatkuvasti siistin ja vasta hoidetun näköinen. Monia malleja voi myös ohjata älypuhelinsovelluksen avulla.
Suurin osa robottiruohonleikkureista on myös hiljaisempiä kuin perinteiset ruohonleikkurit, joten sekä sinun että naapurisi korvat kiitävät. Robottiruohonleikkurit käyttävät yleensä sähkömoottoria, jonka johdosta äänitaso pysyy useimmissa malleissa alle 60 desibelissä, kun taas polttomoottorilla toimivissa perinteisissä ruohonleikkureissa äänitaso voi nousta jopa 80-100 desibeliin.
Kuinka valita robottiruohonleikkuri?
Robottiruohonleikkuria valitessa oleellista on, että se sopii juuri sinun puutarhaasi ja sinun nurmikollesi. Ensinnäkin kannattaa miettiä leikattavan alueen kokoa. Erikokoisille alueille on erilaisia ruohonleikkureita, ja kannattaakin tarkistaa valmistajan ilmoittama enimmäiskapasiteetti, ettei robottiruohonleikkurin leikattava alue ole liian pieni sinun pihallesi. Kiinnitä huomiota myös akun kestoon ja latausaikaan.
Myös leikkausteho on tärkää huomioida. Jos pihasi tai puutarhasi on melko tasainen, voit pärjätä pienemmällä leikkausteholla. Paksulle ruoholle ja epätasaisille pinnoille kannattaa kuitenkin valita robottiruohonleikkuri, jossa on kunnolla leikkaustehoa, ja joka kestää kaltevuutta. Useimmilla robottiruohonleikkureilla on myös erilaisia ohjelmointiominaisuuksia, jotka voivat olla sinulle hyödyllisiä. Näitä omianaisuuksia ovat esimerkiksi ajastin ja reittimuisti, joiden avulla voit automatisoida ruohonleikkuun tietylle ajalle ja päivälle.
Robottiruohonleikkurit jokaiseen budjettiin
Hintaseurannassa voit helposti vertailla eri valmistajien robottiruohonleikkuri malleja ja niiden hintoja. Jos kuitenkin kaipaat perinteistä ruohonleikkuria, löydät ne täältä
Paljonko Robottiruohonleikkurit maksavat?
Edullisimman tuotteen Dreame A1 Blade Kit, varaterät robottiruohonleikkurille saat hintaan 9,99 €
Tuoteryhmässä on yhteensä 112 tuotetta.
Päivän tarjoukset - Robottiruohonleikkurit osiosta löydät ajankohtaiset tarjoukset perustuen tuotteiden hintahistoriaan.
Mitkä ovat suosituin, uusin ja parhaaksi arvioitu tuote?
Tällä hetkellä tuoteryhmän Robottiruohonleikkurit suosituin tuote on Point PORLMW1V2 1400m², robottiruohonleikkuri. Uusin tuote on Stihl iMOW RMI 522 C 2100 m², robottiruohonleikkuri, jonka löydät hintaseuranta sivustolta parhaaseen hintaan ja nopeimmalla toimitusajalla. Parhaan arvosanan on saanut
Hintaseuranta.fi sivustolla vertailet suosikkisi aina parhaaseen hintaan!
Vähemmän...